Töissä Minervassa

Ystävykset kulkevat yhtä matkaa

Yleislääkärit Iiro Heino ja Jere Jaakkola työskentelevät päivisin Satasairaalassa ja iltaisin sekä viikonloppuisin Lääkärikeskus Minervassa. Nuorten miesten ystävyys alkoi opiskeluaikoina ja nyt he työskentelevät Kalliokadulla viereisissä vastaanottohuoneissa.

Valkoisten takkien hihat heilahtavat ja leikkimieliset vitsi lentävät molempiin suuntiin, kun ystävykset Iiro Heino ja Jere Jaakkola kohtaavat käytävällä. Nuoret miehet tapasivat toisensa ensimmäisen kerran vuonna 2013 Turun Kupittaalla yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan jalkapalloturnauksessa. Kurssikavereiden tuttavuudesta kasvoi ajan myötä tiivis ystävyys.

– Asuimme opiskeluaikoina samassa talossa, päällekkäisissä kerroksissa. Tutustuttuamme huomasimme viihtyvämme toistemme seurassa. Ystävyys on jatkunut tiiviinä ja Jere oli häissäni bestmanina, Heino kertoo.

Ensisysäyksen lääkärin ammattiin he saivat erilaisista tilanteista. Siinä missä Jaakkola seurasi 13-vuotiaana TET-harjoittelussa mielenkiinnolla lasten infektiolääkäreiden työskentelyä, sai Heino vinkin äidiltään.

– Lääkärin työssä kaikki päivät ovat erilaisia. Joskus puhutaan vakavammista ja joskus vähemmän vakavista asioista. Potilaan ja lääkärin suhde on hyvin erityinen ja henkilökohtainen, vastaavaa ei muualta työelämästä löydy, korva- nenä- ja kurkkutauteihin erikoistuva Jaakkola pohtii.

– Minulla on taustalla vahva auttamisen halu. Saan siitä parhaan motivaation ja se puskee eteenpäin. Erikoistun lastenlääkäriksi, sillä tulen lasten kanssa erittäin hyvin toimeen, Heino lisää.

Tietotaidon jatkuvaa ylläpitoa

Satasairaala oli jo opiskeluajoilta tuttu molemmille. Paljasjalkaisena raumalaisena Heino tiesi hyvin myös Minervan, jonka hän kertoo kokeneensa paikaksi, jossa potilas tuntee itsensä tervetulleeksi.

– Julkisella ja yksityisellä työskentelyssä on omat hyvät puolensa. Sairaalatyöskentely usein hieman hektisempää. Yksityisellä työ usein monipuolisempaa ja aikataulutus vapaata, Jaakkola kertoo.

Minervassa on vahva yhteisöllisyys. Molemmat kertovat saavansa tarvittaessa tukea kokeneemmilta kollegoilta.

– Yksityisellä puolella työskentely on hyvä mahdollisuus pitää yllä yleislääketieteen taitoja, joita on kuuden vuoden opintojen aikana saanut. Olisi hölmöyttä jättää niitä tietoja hyödyntämättä ja kehittämättä entisestään, Heino lisää.

Hän aloitti vastaanoton pitämisen Minervassa keväällä 2020. Jaakkola seurasi perässä aloittaen oman työnsä viereisessä huoneessa keväällä 2021.

– Työskentelin aiemmin TYKSin korva-, nenä- ja kurkkutaudeilla iltaisin ja öisin. Nykyään työskentelen Satasairaalan korva-, nenä- ja kurkkutaudeilla, missä vastaavaa päivystysvelvoitetta ei ole. Pohdin ääneen Iiron kuullen, että mitä tekisin vastaisuudessa iltaisin ja hän suositteli Minervaa, Jaakkola kertoo.

– Sanoin, että ystävyytemme loppuu jos et tule Minervaan. Ei sentään, kyllähän me varmaan puheväleissä olisimme silti pysyneet, Heino naurahtaa ja saa myös Jaakkolan nauramaan.

– Jääkiekkojoukkueet ovat ainoa erottava tekijä, sillä minä olen TPS:n ja Iiro Lukon miehiä. Liikaa näitä erottavia tekijöitä ei voi olla, Jaakkola virnistää.