"Suuri etuoikeus olla osa perheyritystä"

Sarah Larsson haaveili lääkärin ammatista jo pienenä. Yksi merkittävimmistä inspiraation lähteistä unelmalle oli tädin mies, yleislääketieteen erikoislääkäri ja Minervan perustaja Heimo Ylitalo. Myöhemmin serkkujen Maija ja Pekka Ylitalon lääkäriopinnot vahvistivat haavetta.

– Ensimmäiset kesätyöni Minervassa toimistotyöntekijänä ja myöhemmin laboratoriossa opettivat paljon ja lisäsivät halua työskennellä tulevaisuudessa täällä lääkärinä, Sarah kertoo.

Kesällä 2021 Sarah valmistui yleislääkäriksi ja on nyt unelma-ammatissaan.

– On suuri etuoikeus olla osa läheisten sukulaisten perheyritystä ja toimia lääkärinä Minervan työyhteisössä, joka on kuin perhe. On helpottavaa, kun voin kysyä matalalla kynnyksellä Heimolta niin potilastyöstä kuin käytännön asioista ja saada aina vastaukset kokeneelta ja osaavalta kollegalta, sedältäni.

Heimo on saanut seurata läheltä Sarahin kasvua vauvaiästä nykyhetkeen.

– Lääkärinä Sarah on huolellinen ja taitava, mutta osaa myös kysyä neuvoa tarvittaessa. Alkuvaiheessa hän kysyi apua etenkin tietojärjestelmien ja yleisten menettelytapojen suhteen, mutta pärjää nykyään jo vallan hyvin itsenäisesti.

– Sarahin kanssa on aina hauskaa, sekä töissä että vapaa-aikana. Olen kovin iloinen, että olemme saaneet hänet minervalaiseksi, Heimo sanoo hymyillen.

Hoituu.