”Minerva tarjosi omaan tilanteeseeni täydellisen ratkaisun”

Laura Raiko aloitti työskentelyn Minervassa joulukuussa. Tampereella asuvalle ihotautien erikoislääkärillä ajokilometrejä tulee kuukausittain noin 400–600, sillä hän pitää vastaanottoaan Euran toimipisteellä parin viikon välein perjantaisin.

Kahden pienen lapsen äidille nykyinen järjestely sopii erinomaisesti. Raiko pyörittää alkuviikon kotona perheen arkea ja viikonloppuisin vastuu on puolisolla.

- Nuorimmainen täyttää nyt helmikuussa vuoden, joten ihan mielelläni vietän nyt aikaa kotona. En kuitenkaan halunnut kokonaan jättäytyä työelämästä pois ja Minerva tarjosi omaan tilanteeseeni täydellisen ratkaisun: pystyn ylläpitämään ammattitaitoani ja samalla viettämään aikaa perheeni kanssa, Raiko sanoo.

Oman yrityksensä 35-vuotias tohtori perusti viime vuoden lopulla. Turussa lääketieteen opintonsa suorittaneelle Raikolle Minerva edustaa hyvin erilaista ympäristöä, mihin hän on isoissa sairaaloissa työskennelleenä tottunut.

- Isommissa paikoissa työympäristö on kasvottomampaa. Siellä ei tapaa niin paljoa muita ihmisiä kuin täällä Eurassa. Pienemmissä yksiköissä työkavereihin tutustuu paljon paremmin, mikä helpottaa kommunikointia. Jos tulee jotain kysyttävää, tiedän, keneltä kannattaa kysyä. Viestiä voi aina laittaa matalalla kynnyksellä, hän kertoo.

- Yrittäjän näkökulmasta myös laskutusasiat ovat Minervassa selkeitä. Minun ei itse tarvitse miettiä, mikähän koodi tälle laskulle laitetaan ja että mille taholle lasku lähetetään.

Raikon mielestä työskentely Minervassa on kaikin puolin kotoisaa, joustavaa ja mielekästä. Eikä työssä viihtyvyyden kannalta siitäkään ole haittaa, että Euran kadut ja lenkkipolut ovat hänelle entuudestaan tutut. Perheen mökki toimiikin majoituspaikkana, mikäli työpäivä Eurassa venyy pitkälle iltaan.

- Lapsesta asti olen viettänyt kesiä täälläpäin, varsinkin Pyhäjärven pyörälenkit ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Olinkin jo kauemman aikaa miettinyt, että täällä olisi mukava käydä silloin tällöin töissä, kun saan erikoislääkärin paperit.

Laura Raiko sai jo parin kuukauden aikana omakohtaisesti huomata, kuinka jokainen Minervassa työskentelevä ammattilainen kohtaa jokaisen asiakkaan arvokkaana yksilönä. Hän itsekin kokee tekevänsä Eurassa merkityksellistä työtä.

- Itsetunto on useimmiten erittäin vahvasti linkittynyt ihmisen ulkoiseen olemukseen. Esimerkiksi aknesta tai psoriasiksesta kärsivää henkilöä saattaa auttaa jo sekin, että pääsee juttelemaan tilanteesta lääkärille ja kuulemaan, että tähänkin vaivaan on hoito, Raiko sanoo.

- Monille on todella kuormittavaa, jos iho on huonossa kunnossa. Työlläni on merkitystä, kun näen, että toimenpiteeni auttavat tilanteeseen. Tällä alalla näkee konkreettisesti oman työnsä tulokset.