"Tasan 42 vuotta sitten Suomessa tehtiin eräänä maaliskuisena viikonloppuyönä merkittävä teko: Suomi siirtyi kesäaikaan. Kesäaikaa oli toisen maailmansodan aikana kertaalleen meilläkin kokeiltu, mutta säännöllinen kellonaikojen siirtely alkoi vuonna 1981.
Kesäajan käyttöä on perusteltu lähinnä taloudellisilla hyödyillä. Kun kesäaika tuo lisää valoisia tunteja iltoihin, valaistukseen tarvittavaa energiaa jäisi säästöön. Tätä ajatusta kuvastaakin kesäajan englanninkielinen termi, Daylight saving time. Suomessa tämä potentiaalinen, ja itse asiassa jopa täysin päinvastaiseksi todettu ”hyöty” rajoittuu vain kevääseen ja syksyyn, sillä kesällä meillä on valoisaa pääosan vuorokaudesta - ja osassa maata ihan koko vuorokauden ympäri.
Terveyden näkökulmasta kaksi kertaa vuodessa tapahtuva rutiininomainen koko kansan sisäisen kellon häiritseminen on brutaalia. Elimistölle sen sirkadiaanisen rytmin muuttaminen tunnilla on hyvin merkittävä asia. Kellonajan siirtelyn on muun muassa todettu lisäävän unihäiriöitä, masennusoireilua, suolisto-oireita ja jopa sydäninfarkteja. Myös itsemurhien ja liikenneonnettomuuksien on havaittu lisääntyvän keväisin kellonajan siirron jälkeen. Kellonajan siirto häiritsee ihmiselimistöä usean päivän ajan. Amerikkalainen unilääketieteen yhdistys, American Academy of Sleep Medicine, vetoaa sekä lyhyen että pitkän aikavälin terveysvaikutuksiin suositellessaan kellojen siirtelyn lopettamista.
Kellonajan siirtelyn lopettamisesta onkin keskusteltu vuosia. Vuonna 2017 asiasta tehtiin Suomessa kansalaisaloite, sillä EU-direktiivin takia Suomi ei voi itsenäisesti asiaan puuttua. Euroopan parlamentti äänesti aiheesta vuonna 2018 ja siirtelystä luopumista kannatettiin huimalla äänimääräerolla. Tarkoituksena oli, että jo pari vuotta sitten olisimme olleet tilanteessa, jossa kukin EU:n jäsenmaa olisi itse saanut päättää pitäytyvätkö he samassa kellonajassa läpi vuoden. Mutta sitten tuli Brexit, koronapandemia ja sota.
Tällä hetkellä meillä ei ole mitään tietoa siitä, koska kellonajan siirtelyn lopettaminen koittaa. Joidenkin arvioiden mukaan muutos saattaa tulla aikaisintaan vuonna 2025."
Maija Ylivuori
Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, lääketieteen tohtori, unilääketieteen erityispätevyyttä suorittava lääkäri