Minulta kysytään usein mitä nuoren pitäisi opiskella. ”Mistäs minä sen tietäisin”, on aina ensimmäinen reaktioni. Ei ole yhtä oikeaa tapaa oppia tai opiskella. Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuuden työ on vaikkapa vuonna 2050. Tai siitä tiedetään yhtä paljon kun me tiesimme Zoomista tai Teamsista viime vuoden alussa.
Voimme vain arvailla, ehkä tökkäistä nuorta ajattelemaan johonkin tiettyyn suuntaan. Siispä veikkaan, että tulevaisuuden työ on hyvin todennäköisesti huomattavasti poukkoilevampaa kuin oman sukupolveni usein aika suoraviivainen urapolku.
Itse olen anglosaksisen Liberal Arts-koulukunnan kasvatti. Aloitin yliopisto-opiskelut Yhdysvalloissa laajalta, yleissivistävältä pohjalta. Neljä vuotta, 32 kurssia, joista vain 12 pääainettani, eli kansainvälistä politiikkaa. Muilla kursseilla luettiin sitten filosofiaa, historiaa, fysiikkaa, musiikkia, matematiikkaa ja jopa terveystieteitä.
Opetettiin analysoimaan laajalla pensselillä. Tästä kaikesta on eittämättä ollut hyötyä omalla elämänpolullani. Ei vähintään siinä vaiheessa kun väittelin filosofian tohtoriksi muutaman virkamiesvuoden jälkeen. Monessa työpaikassani nopea omaksuminen eri aihepiireistä on ollut kaikki kaikessa.
Suomessa innostuttiin jossain vaiheessa erikoistumaan aikaisin – keskittymään yhteen tieteenalaan ja valitsemaan sitä kautta ammatti, joka kantaisi eläköitymiseen asti. Ja eihän siinä mitään jos vaikkapa valitsee lääkärin, lentokapteenin tai juristin ammatin. Kukapa ei haluaisi pätevää kirurgia, lentäjää tai asianajajaa.
Pitihän minustakin tulla golfammattilainen taloustieteilijän tutkinnolla. No, toisinhan siinä kävi. Elämässä tapahtuu aina asioita silloin kuin niitä vähiten odottaa. Ihmisen urapolku on usein sattumien, onnen ja kovan työn summa. Ja joskus käy huono säkä vaikka kuinka yrittää.
Elämässä tapahtuu aina asioita silloin kuin niitä vähiten odottaa.
Siksipä olen vuosien varrella kehittänyt tuolle aina niin tärkeälle kysymykselle siitä, mitä nuoren kannattaa opiskella. Jokaiselle meistä, myös itselleni, annan (tietenkin…) kolme neuvoa, jotka lähtevät liikkeelle siitä, että mielellä ja keholla on vahva yhteys. Molempia kannattaa vaalia.
Ensiksi, opi analysoimaan, älä opettele ulkoa. Muistan vielä miten nuorena aina päntättiin milloin mitäkin: faunaa, flooraa, pääkaupunkeja, päivämääriä, jne. Ei siinä mitään vikaa sinällään ole, mutta kaikista tärkeintä on oppia yhdistämään ja analysoimaan oppimansa.
Informaatioteknlologian kehitys tuo meille kaiken tarvittavan faktatiedon alta aikayksikön. Ei tarvitse enää mennä vanhempien kirjahyllyn pohjalle kaivamaan pölyttyneitä tietosanakirjoja. Ei muutakuin Google laulamaan. Tämä taas mahdollistaa eri tieteenalojen yhdistämisen huomattavasti helpommin kuin aiemmin.
Vahvoilla on se, jolla on laaja kokonaisnäkemys ja kyky tiivistää, yhdistää ja ilmaista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö erikoistamisella tai yksittäisellä knoppitiedolla olisi merkitystä, vaan sitä että sitä tietoa kykenee käyttämään laajojen kokonaisuuksien ymmärtämiseen.
Toiseksi, pidä huolta mielestäsi ja kehostasi. Jos ja kun tulevaisuuden työ on poukkoilevaa – eli nykynuorella on todennäköisesti monta työnantajaa elämänpolullaan ja usein hän työllistää itse itsensä monella samanaikaisella työllä – niin kannattaa pitää itsestään huolta.
Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, eikä aina sovellu jokaiseen elämäntilanteeseen. Itse muistan hyvin ruuhkavuodet kun piti rakentaa uraa, kasvattaa perhettä ja leikkiä hyvää aviomiestä. Eihän se aina ihan putkeen mennyt.
Yhtäkaikki kehon hyvinvointiin pätee edelleen pyhä kolminaisuus, eli riittävä lepo, terveellinen ruokavalio ja liikunta. Itse yritän nukkua 8h yöunet, syödä ruokaa joka maistuu hyvältä ja antaa energiaa, sekä liikkua päivittäin. Mottoni on, että tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisää energiaa jokaiseen päivään.
Yhtäkaikki kehon hyvinvointiin pätee edelleen pyhä kolminaisuus, eli riittävä lepo, terveellinen ruokavalio ja liikunta.
Mielen kohdalla lähtökohtana on uteliaisuus ja avoimuus. Mieltä kannattaa treenata siinä missä kehoakin. Lukeminen, kirjoittaminen, kuunteleminen ja keskusteleminen ovat luovaa puuhaa. Aivosolut kiittävät kun oppii uutta, muuttaa jopa mieltään. Sehän vasta kehitystä onkin.
Kolmanneksi, opi olemaan empaattinen. Tulevaisuudessa – itse asiassa jo tänä päivänä – algoritmit ja robotisaatio tekevät paljon niistä tehtävistä, joihin me ihmiset olemme tottuneet energiamme pistämään, paremmin kuin me.
Minähän olen oikeastaan karusti määriteltynä pelkkä informaatiomanageri – istun siis päivät pitkät päätteen äärellä ja pistän numeroita ja kirjaimia järjestykseen. Sen jälkeen ilmaisen niitä joko kirjallisesti tai suullisesti. Joskus kun oikein innostun, niin jopa kuvan välityksellä sosiaalisessa mediassa.
Tämä tarkoittaa sitä, että meille ihmisille jää päivittäisessä kanssakäymisessä yksi asia ylitse muiden – empatia. Kyky ymmärtää toista, asettautuminen toisen asemaan, ei ole aina helppoa. Elämme nimittäin itsekeskeisessä maailmassa, jossa oikeassa olemisen tarve tuntuu olevan monelle enemmänkin hyve kuin pahe. Ehkä näin, mutta pidemmälle pääsee usein toista kuuntelemalla ja ymmärtämällä.
Ovatko nämä siis neuvoja pelkästään nuorille? No eipä tietenkään. Elämähän on ikuista oppimista. Elämänpolku on pitkä. Sen aikana tapahtuu paljon. Itse tavoittelen aina onnellisuutta. Välillä onnistun, välillä en. Polulla auttaa, että pitää mielen ja kehon kunnossa. Ja ennen kaikkea se, että on itselleen armollinen. Eivät hommat aina mene niin kuin olettaa.
Alexander Stubb
on vuosien varrella työskennellyt akateemikkona, virkamiehenä, poliitikkona ja pankkiirina. Tällä hetkellä hän pyöräilee professorina Italian Firenzessä.
