“On tärkeää luoda jokaiselle tervetullut olo”

Lääkärikeskus Minervan Rauman toimipisteessä asiakkaita vastaanottaa Susan Saarelan hymyilevät kasvot. Turussa sisätauti-kirurgiseksi sairaanhoitajaksi opiskellut Saarela on työskennellyt Minervassa yli kymmenen vuotta, ja tuona aikana sekä Minervan kollegat että asiakkaat ovat tulleet hyvinkin tutuiksi.

– Minulla on aina ollut halu auttaa ihmisiä, ja haaveilin terveydenhuoltoalalla työskentelystä jo nuorena. Sairaanhoitajana saan tehdä ihmisläheistä ja merkityksellistä työtä. Haluan aina olla täysin läsnä tilanteessa, oli kyseessä sitten keskustelu kollegan kanssa tai potilastyö, Saarela kertoo.

Kolmen lapsen äiti työskenteli lasten syntymän jälkeen vuosia Rauman aluesairaalan kirurgisella osastolla. Minervaan hän tuli alun perin sijaiseksi, mutta työ vakinaistui nopeasti, kun Saarela huomasi viihtyvänsä perheyrityksen monipuolisissa työtehtävissä.

Asiakkaiden palvelua ja yhteistyötä lääkäreiden kanssa

Susan Saarela kuvailee vastaanottoa Minervan sydämeksi. Asiakkaat kulkevat aina vastaanoton kautta, ja yhteistyö on tiivistä niin lääkäreiden kuin työterveyshuollon kanssa.

– Me kohtaamme asiakkaan ensimmäisenä, jolloin on tärkeää luoda jokaiselle heti alussa tervetullut ja turvallinen olo. Olemme aina hienotunteisia ja luomme potilaalle luottamusta siihen, että kaikki tulee menemään hyvin, Saarela kertoo.

Asiakkaan kuunteleminen ja ymmärtäminen ovat tärkeitä kaikissa asiakaskohtaamisissa. Puhelut voivat sisältää ajanvarauksen lisäksi keskustelua siitä, mikä asiakasta mahdollisesti vaivaa ja mitä asialle kannattaa tässä kohtaa tehdä. Vastaanottotyö sisältää asiakaspalvelun lisäksi paljon muutakin.

– Hoidamme muun muassa lääkäreiden lähetteitä, vakuutusasioita ja puhelinsoittoja sairaaloihin sekä huollamme lääkäreiden ja hoitajien käyttämiä välineitä.

Sairaanhoitajat avustavat lääkäreitä toimenpiteissä, kuten esimerkiksi gastroskopiassa, ja ohjeistavat potilaita erilaisissa tutkimuksissa. Sairaanhoitajien omilla vastaanotoilla poistetaan ompeleita, tehdään sydänkäyräseurantaa ja korvahuuhteluita, opastetaan potilaita itsehoidossa, rokotetaan, vaihdetaan siteitä ja toisinaan myös poistetaan tikku sormesta.

– Kävin juuri haavahoitajan erikoistumisopinnot. Olen tyytyväinen, että Minervassa halutaan panostaa henkilökunnan kouluttamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen, Saarela sanoo.

Urheilusta energiaa

Muutama vuosi sitten Kodisjoelta Raumalle muuttanut Saarela viettää vapaa-aikaansa mieluiten urheillen.

– Tykkään liikkua yhdessä aikuisikäisten lasteni kanssa. Nautin urheilusta ja harrastan aktiivisesti ympäri vuoden niin sisä- kuin ulkolajeja. Liikunnasta saan mukavasti energiaa ja hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan arjessa paremmin, Saarela sanoo.

– Urheilemme myös yhdessä työkavereiden kanssa. Työ on iso osa arkea, joten sillä on suuri merkitys, että työskentely Minervassa on antoisaa ja työyhteisö on kuin yksi iso perhe.

Aktiivinen elämäntapa, sosiaalinen luonne ja viihtyisä työympäristö ovatkin päällimmäiset syyt Saarelan jokapäiväiseen hymyyn.